Ikävä suuri, suru sanaton. Eipä olisi mummi uskonut, että Porsche seuraa häntä vihreimmille metsästysmaille helmikuun lopussa. Porsche eli täyttä koiran elämää ja reissasi meidän kanssamme ympäri Suomea ja yhtenä vuonna asuntoautolla Norjassakin. Hän oli mukanamme häissä Nivalassa, Peten merenrantamökillä Loviisassa, luontoretkillä Nuuksiossa, Vantaankoskella ja Kiutakönkäälläkin.
Porschen kanssa tuli tutustuttua koiranäyttelyihin, keinoluolametsästykseen, etsintään, hakuun ja jälkeen. Porsche oli pieni suuri koira. Hänen jälkeensä ei tulisi mieleenkään enää hankkia isoa koiraa, kun pienessäkin on tarpeeksi koiraa meidän perheeseen!
Ikävä valtaa välillä mielen, kun portaista ei kuulu tassujen askelia eikä punaisen sohvan selkänojalla näy pientä valkeaa koiraa mustilla täplillä. Koiranomistajan ehtoo puoli on rankka, kun rakas ystävä vanhenee ja raihnastuu.
Porsche alkoi oireilemaan viime kesänä, eikä halunnut mennä enää ulos tai vastaavasti tulla sisälle. Yhtenä aamuna hän heräsi sitten täysin kolmijalkaisena. Syksyn ja talven ajan Porsche olikin liikuntakiellossa ja söi kipulääkkeitä. Kuukauden pistin Catrophenia ilman tuloksia. Rgt-kuvaamaan ei häntä lähdetty, sillä 9 vuotiasta koiraa ei olisi ollut enää järkevä operoida. Näin yhden nelijalkaisen tarina päättyi sateisena helmikuun iltana jättäen jälkeensä rakkaita muistoja ja valkoisia karvoja. Ikävä pientä karvapalloa lämmittämässä jalkoja viltin alla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti