maanantai 12. tammikuuta 2015



Lunta on tupruttanut Lopellekin ja sen myötä olemme päässeet pulkkailemaan. Lumi suorastaan rakastaa pulkkailua, varsinkin Ossi-isän vetämänä. Pienen tytön kädet ja jalat heiluvat ja ilma täyttyy riemunkiljahduksista. Oi, mikä ihana talvi!

Talvikuukausia on Suomessa kolme, joulu-, tammi- ja helmikuu, eli puolessa välissä tammikuuta olemme puolessa välisä talvea. Nyt on aika nauttia lumesta ja jäästä, pimeistä illoista kynttilöiden valossa ja takkatulen loimussa ennen kuin kevät on täällä. 


Vuoden vaihteessa riitti aikaa hieman ullakkojenkin hyötykäytön suunnitteluun ja toteutukseen. Kävimme ostamassa Ikeasta valkoisia hyllyjä, jotka kasasimme koko perheenvoimin siis minä käytin työkaluja Lumin ja Ossin yrittäessä pysyä parhaansa mukaan poissa jaloista!

Sain vihdoin muuttolaatikkojen päällä olleet lakanat, pyyhkeet, pöytäliinat ja muut tekstiilit hyllykköihin, jotka mahtuivat kuin mahtuivatkin rintamamiestalon ullakon seinustalle. Maksimaalista tilankäyttöä! Ei voi kuin ihailla työn jälkeä.

Ossi puolestaan asensi toisen vaatetangon ullakolle, johon voin alkaa siirtämään piakkoin mekkoja ja iltapukuja muuttolaatikoista. Helmikuussa olemme asuneet Villa Kivikossa vuoden, joten alkaa olla viimeiset hetket purkaa muuttolaatikoita. Jos niissä olevia vaatteita ja tavaroita ei nimittäin ole vuodessa ehtinyt kaivata niin tuskin niitä kaipaa jatkossakaan.

Lähes 10 kk tytön äidin ajankäyttö on vain haasteellista. Vapaa-aikaa tytöstä on niin vähän ja sen haluaisi käyttää niin monella tavalla. Haluaisin ehtiä käymään useammin ratsastamassa, (kohta taitaa tulla kuukausi täyteen viimeisestä ratsastuskerrasta), käydä kuntosalilla, kirjoittaa blogia ja tehdä kotiaskareet huolella. Lumi nukkuu päivisin vain pari tuntia, jonka aikana ei ehdi paljoa tehdä. Mutta lapset ovat pieniä niin vähän aikaa, että kyllä sitä ehtii tehdä monenlaista asiaa sen jälkeenkin!

Olen kohta ollut vuoden kotona, eikä vielä tunnu olevan kiire takaisin töihin. Ajattelen työpaikkaani lämmöllä ja varsinkin työkavereitani, mutta pidän silti arvokkaampana asiana olla kotona Lumin kanssa. En voisi kuvitella laittavani Lumia päiväkotiin tai perhepäivähoitajalle. Lumi saa olla vauveli ja äidin pikkutytteli aivan niin pitkään kuin tarve vaatii. Lapset kasvavat liian nopeasti aikuisiksi jo muutenkin, joten voin pysähtyä hetkeksi katselemaan Lumia hänen nukkuessaan pinnasängyssä. 

Kuinka pitkät ripset hänellä onkaan!
Kuinka pienet sormet!
Kuinka söpö nykerönenä!
Mikä hiljaisuus on vallannut talon!



Vilkutus ja hei-sanat onnistuvat jo Lumilta, samoin tavaroiden osoittelu. Musiikkikoulussa Lumi on saanut soittaa jo triangelia, bongorumpuja ja marakasseja. Olen erittäin tyytyväinen että lähdimme muskariin mukaan, vaikken itse ole sellaisessa ollutkaan lapsena! Niin ja kaikille tiedoksi, ettei vanhempien tarvitse olla musikaalisia, vaikka lapsi olisikin.

Lumi on alkanut myös tutustua Legojen ihmeelliseen maailmaan, pääasiassa minun lähdes kolmekymmentävuotta vanhojen Dublojen kautta. Niiden värit ovat säilyneet läpi vuosikymmenten, eikä muovikaan ole lainkaan hapertunut. Ei voi muuta sanoa kuin että laadusta on hyvä vähän maksaakin. Ehkä pian Lumi saa tutustua Legon tyttöjen Friends-sarjaan, kuka tietää..



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti