Viime yö oli hyvin jännittävä. Tilaamamme taksi Eijalle ja Sepolle ei tullut sovittuun aikaan hakemaan heitä lentokentälle, josta johtuen jouduin Ossin kanssa lähtemään heittämään heidät sinne yrityksen autolla keskiyön aikaan. Yöllähän täällä ei ole edelleenkään turvallista liikkua, eikä myöskään ajella autolla lentokentälle, minne johtavalla tiellä on sattunut useita ryöstöjä viime kuukausien aikana.
Huono onnemme ei tosin loppunut taksin tulematta jättämiseen. Meinasimme nimittäin ajaa menomatkalla seeprakolarin, kun lauma oli ylittämässä moottoritietä pilkkopimeässä... Ihan Suomen hirvikolarit tulivat mieleeni. Matka lentokentälle sujui kuitenkin suurimmaksi osaksi ongelmitta, kun liikennettä ei juuri ollut.
Porukat pääsivät lentokentälle ajoissa ja ovat jo tällä hetkellä onnellisesti Helsinki-Vantaan lentokentällä.
Porukkojen jäädessä lentokentälle ilmaantui kuitenkin kaksi ongelmaa auton kanssa: ensinnäkin polttoaine oli lopussa ja toiseksi automaattivaihde ei suostunut siirtymään P-asennosta D-asentoon. Saimme kuitenkin oikean vaihteen silmään useiden minuuttien jälkeen ja matkamme jatkui kohti kotia. Polttoainekin riitti juuri ja juuri kotiin saakka. Olimme kotona onnellisesti ja turvallisesti yhden jälkeen.
Tänä aamuna Sanna lähti heti töihin päästyämme käymään Aga Khanin sairaalassa oireilunsa vuoksi. En tiedä mikä tilanne tällä hetkellä on, sillä olen vielä töissä. Joka tapauksessa, kirjoittelen taas enemmän kuin tiedän tilaanteesta.
Tänään työpäiväni on sujunut HPLC-laitteen kuntoa tarkastellen ja sen antamia tuloksia pähkäillen. Olen jatkanut myös opinnäytetyön kirjoittamista töissä ja laittanut johtoportaalle tiedon referenssistandardeista, jotka tarvitsen työtäni varten. Saa nähdä koska saanne käyttööni, vai saanko niitä lainkaan.

Täällä ollaan taas kotosuomessa. Matka meni tunnin lentokoneiden myöhästelyä lukuun ottamatta hyvin. Meinasi pistää kiireeksi Istanbulin kentällä, mutta onneksi sekin kone oli myöhässä.
VastaaPoistaTerveisin iskä ja äippä
Hyvä että ehditte koneeseen :) Toisaalta, äiti olisi varmaan pitänyt viikon lomasta lomaa Turkin lämmössä.
VastaaPoista