Olimme lauantaina Nairobin Kirahvi Centerissa ruokkimassa kirahveja. Sain jopa muutaman pusunkin kirahveilta. Kavimme myos Mamba Villagessa katsomassa strutseja, kirahvia ja lukuisia krokotiileja, hevosia ja kamelia. Sain pitaa pienta krokotiilia jopa kasissani siella!
Sunnuntaina kavimme Nakuru Laken luonnonpuistossa. Naimme kirahveja, puhveleita, vesipuhveleita, antilooppeja, sarvikuonoja, apinoita, pelikaaneja ja 1,5 miljoonaa flaminkoa. Nakuru Lake on kaunis paikka. Jarvi on kaksi kertaa kuivunut ja syntynyt tavallaan uudestaan. Luonnonpuisto ymparoi kauniisti jarvea.
Tanaan asunnollamme on ollut 9 ihmista laittamassa kaapelitelevisiota ja internettia kuntoon. Toivottavasti saamme sen toimimaan. Toissa on edelleen vaarallista tyoskennella, yritamme kovasti saada asiat kuntoon.
Nyt esimerkiksi kirjoitan labrassa olevalta koneelta, jonka vieressa kasitellaan nitraatteja, ammoniakkia ja fosfaatteja poydan paalla ilman vetokaappeja, imuria ja kunnollista ilmastointia. Siksi kirjoitan taalta toistaiseksi nain lyhyesti! Yritamme todella kovasti saada asiat taalla oikealle tolalleen.
Ihanaa kun teillä on sielä nuin ihanaa :) *haluu, tahtoo, haluu sinne* :D
VastaaPoistaToivottavasti saatte kaikki kuntoon sillai et olisi mukava työskennellä, ei ole varmaankaan helppoa kun tietää kuinka asiat TULISI tehdä...
Ja Toivottavasti saatte sen netin ja kaiken muunkin asunnossanne toimimaan, ymmärrän hyvin että hermot on kireellä, vaikka hienoja kokemuksia kokee koko ajan, mutta on ne perusjutut perusjuttuja, sellaisia pikkuriikkisiä juttuja joita ilman elämä on epämukavaa (ja tällä tarkoitan nyt sitä pesukone episodia...)
Mutta jaksamista arkeen ja elämyksiä vapaa- aikaan :)
HALEJA!!! ja terkkuja! :)
*Haleja*
VastaaPoistaKärsivällisyyttä todellakin tarvitaan täällä. Välillä hermot on kireällä kuin viulun kieli, mutta me yritetään sopeutua tänne kukin parhaansa mukaan :)
Muistathan, että olet tervetullut käymään. Niin kuin kaikki muutkin kynnelle kykenevät ovat tervetulleita vierailemaan meillä.