Perjantai-iltana juoksimme Mombasa-Kampala välisen moottoritien yli päästäksemme Kileleshwasta Westlandiin. Kävimme kuuluisassa intialaissa Haandi-ravintolassa syömässä noin 10 eurolla. Kotimatkamme tosin ravintolasta Kileleshwaan sujui taksilla (5 euro +1 euron iltalisä), eikä juoksemalla moottoritien poikki!
Olimme lauantaina Nairobin Kirahvi Centerissa ruokkimassa ystävällisiä ja ahneita kirahveja. Sain jopa muutaman pusunkin kirahveilta huijaamalla namupalla. Kävimme myös Mamba Villagessa katsomassa strutseja, kirahvia ja lukuisia krokotiileja, hevosia ja kamelia. Mamba Villagessa sain jopa pitää pientä krokotiilia käsissäni!
Sunnuntaina kävimme Nakuru Laken luonnonpuistossa. Näimme kirahveja, puhveleita, vesipuhveleita, antilooppeja, sarvikuonoja, apinoita, pelikaaneja ja 1,5 miljoonaa flamingoa. Nakuru Lake on kaunis paikka. Järvi on kaksi kertaa kuivunut ja syntynyt tavallaan uudestaan, kuka tietää miten. Luonnonpuisto ympäroi kauniisti järvea ja muodostaa puiston, joka vaihtelee rehevästä pusikosta savanniin.
Tänään asunnollamme on ollut 9 ihmista laittamassa kaapelitelevisiota ja internettia kuntoon. Toivottavasti saamme sen toimimaan. Töissä on edelleen vaarallista tyoskennellä, yritämme kovasti saada asiat kuntoon. (Jälkikirjoitus maanantai-iltana: Internetti toimii, kuten huomaatte. Kaapelitelevisio ei ole vieläkään toiminnassa. Huomenna jonkun pitäisi tulla katsomaan tv:tä taas kerran.)

Nyt esimerkiksi kirjoitan labrassa olevalta koneelta, jonka vieressa kasitellaan nitraatteja, ammoniakkia ja fosfaatteja poydan paalla ilman vetokaappeja, imuria ja kunnollista ilmastointia. Siksi kirjoitan taalta toistaiseksi nain lyhyesti! Yritamme todella kovasti saada asiat taalla oikealle tolalleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti