tiistai 10. kesäkuuta 2014


Viikot vierivät hurjaa vauhtia. Opinnot on saatu päätökseen tältä vuodelta ja seuraava osa opiskelusta alkaa aikaisintaan 2016. Sen jälkeen pitäisikin olla maisterin paperit käsissä.

Villa Kivikon julkisivuremontti on noin puolessa välissä. Talo on saatu rapsutettua. Ensi viikonloppuna vaihdetaan muutamia lautoja uusiin ja sen jälkeen alkaakin maalaus. Myös kivijalasta on saatu kaivettua näkyviin yksi talon sivu, kolme jäljellä. Onneksi ei ole tämän isompi talo!

Viljelyslaatikoihin istutin kahta lajia salaattia, 20 taimea mansikoita, lisää ruohosipulia, oregano, basilika, lipstikka ja joku yrtti taisi jo unohtuakin. Marjapensaisiin näyttää tulevan paljon karviaisia ja marjoja, mikäli kesän säät jatkuvat suosiollisina.

Ensimmäinen ruusupensans on paljastunut juhannusruusuksi ja samoin kuusen alla oleva ruusuaita. Toinen ruusupensas on vielä arvoitus.




Juhannusruusu


Lumi kasvaa vauhtihirmun lailla. Ensi viikolla on 3 kk neuvola, jossa selviää tarkemmin strategiset mitat. Päiväunet ovat maittaneet hyvin Brio Smileyn vaunuissa, jota koristaa huopa- ja puuhelmistä muovailtu vaunukoriste sekä mummilta ja ukilta saatu soittopupu.


Lumi vaunuissa
Lumi jaksaa jo kannatella hyvin päätään ja on löytänyt kätensäkin. Tänään onnistui ensimmäistä kertaa helistimen heiluttelukin Seppo-ukin nimipäivän kunniaksi. Niin ja pikkutyttöä jaksaa varsinkin aamuisin hymyilyttää kovasti.

 
Lumi




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti