tiistai 13. marraskuuta 2012

Isänpäivä

Isänpäivän viikonloppu oli täynnä ystävyyttä. Perjantaina Susanna (suomalainen ystävä, jonka tapasimme Keniassa) tuli Jyväskylästä yökylään meille. Oli ihana nähdä pitkästä aikaa! Juhlisimme tapaamistamme punaviinillä, pippurijuustolla täytetyillä kanafileillä ja kreikkalaisella salaatilla sekä lankakerillä. Onneksi puhelin on keksitty ja voimme olla yhteydessä toisiimme välimatkastamme huolimatta muulloinkin...

Lauantaina uudet ystävämme Anna ja Arvo kävivät ranskalaisella illallisella meillä. Menuu koostui valkosipulikeitosta ja yrttivoi-patongista, hasselbackan perunoista ja pihveistä viherpippurikastikkeen kera sekä creme brulee-paahtovanukkaista. Oli hienoa istua iltaa heidän kanssaan ja vaihtaa näkemyksiä seurakunnasta ja sen toiminnasta sekä maailmasta ja maailman toiminnasta.

Sunnuntaina suuntasimme viettämään isänpäivää tietysti Karkkilaan, jonka menuun oli tietysti päivänsankari itse suunnitellut. Pääruuaksi oli peuraa, kanttareilli-sipuli-lisäkettä, perunamuusia, höyrytettyjä porkkanoita ja parsaa ja aurajuustokastiketta. Jälkiruuaksi oli puolestaan valkosuklaakääretorttua puolukoilla. Kerrassaan loistava kokonaisuus, vaikka hädin tuskin jaksoimme maistaa kaikkea tarjolla olevaa.

Sunnuntai-iltaa istuimme appivanhempien seurassa vaihtaen omia ja sukulaisten kuulumisia. Oli mukava käydä heidänkin luonaan pitkästä aikaa.

Takana on siis kiireinen viikonloppu ja edessä kiireinen viikko... Eilen haettiin postista joululahjoja ja paketoitiin niitä. Tänään ystämme Jarkko kävi teellä meillä ja innostuimme käymään Jumbon Sinellissä ostamassa osan joulukorttiaineista. Edessä on siis taas joulukortti-komitean kokoontuminen ja mukavaa yhdessä oloa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti