Wuhuu, ranne ja olkapää ovat yhä paikallaan. Tiistaina suuntaan ENMG-testiin, pidetään sormet ristissä että ongelma selviää.
Muuten kuuluu hyvää. Koirat ovat terveitä ja aktiivisia, paitsi sadepäivinä. Niitä ne eivät voi yksinkertaisesti sietää. On siinäkin metsästyskoiria...
Vuokrahevosenkin kanssa menee ihan ok:sti, ei olla löydetty vielä yhteistä säveltä. Ehkä seuraavalla kerralla siis... Katsotaan nyt miten seuraavat viikot etenevät. En ole kovin pljoa ratsastanut suomenhevosia, mutta ehkä Rolli on poikkeus, ehkä ei. Katsotaan nyt. Pidetään silmät auki muiden vuokrahevosten osalta vielä.
Kiirettä on pitänyt arkisin ja viikonloppuisin. Kaksi ranskakaista tyttöä, Capucine ja Lorene, vieraili meillä Taizen tapahtuman aikana. Oli mukava, vaikka hieman ristiriitainen viikonloppu. Meistä kumpikaan ei puhu nimittäin ranskaa ja se tuotti aika paljon hämminkiä. Ikävä jäi ainakin poskisuukkoja! Pitäisikö tämä tapa vielä elvyttää Suomessakin?
Tänä viikonloppuna silakkamarkkinat valtasivat Helsinkin ja mekin teimme löytöjä isän ja äidin kanssa lauantai aamuna kauniissa syyssäässä. Lauantai-ilta sujui puolestaan ystäväni Roosan valmistujaisjuhlissa. Hänhän valmistui Ypäjältä ratsastuksenohjaajaksi ja juhlat olivat hyvinkin hevospainotteiset.
Muuten onkin ollut rauhallista siis parina vapaapäivänä, jolloin emme oe olleet menossa minnekään...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti