perjantai 6. tammikuuta 2012

Hyvää Loppiaista!

Näin loppiaisena on hyvää aikaa kirjoittaa joulun ja uuden vuoden kuulumisista.

Piparkakkujen koristelua

Joulun vietimme rauhallisissa ja lumettomissa merkeissä Karkkilassa. Yövyimme vanhempieni luona ja vierailimme ädin vanhempien ja Ossin vanhempien luona, johon oli kokoontunut useampia Ossin sisarruksia perheineen.

Äidin mantelikakkuset

Perinteiseen tapaan kävimme jouluaattona viemässä kynttilät hautausmaille koirien kanssa. Pieni tihkusade ja mutainen uusi hautausmaa ei meitä haitannut. Kynttilöiden viennin jälkeen lämmitimme saunan ja otimme isän kesällä tehdyt vihdat esille. Me ja koirat nautimme saunomisesta ja vihtomisesta täysin rinnoin ja jäähdyttelimme lasitetulla parvekkeella saunan jälkeen.

Jouluaattoon kuului myös perheen yhteinen joulukävely ja riisipuuro sekametelisopalla. Iltapäivällä nautimme myös synttärikahvit valkosuklaakakulla ja vadelmaliköörikastikkeella. Joulupöytäkin oli täynnä herkkuja, kalaa oli useassa eri muodossa, muikunmätiä, kinkkua ja kalkkunaa, rosollia ja ja vaikka mitä. En taida enää muistaakaan mitä kaikkea joulupöydässä oli, kun kaikkea oli niin paljon.

Valkosuklaakakku

Joulupukki muisti meitä hieman liikaakin. Pukinkontti oli täyttynyt pääosin tarpeellisista tavaroista. Pentikin Vanilija-astiasarja täydentyy täydentymistään, suuret kiitokset niistä. Kylpyhuoneemme seinää koristavat myös kaksi valkoista uutta Finnlaysonin kylpytakkia, suuret kiitokset niistäkin. Ja Ossin pää pysyy lämpimänä Gantin mustalla pipolla ja housut ylhäällä Hilfingerin vyöllä. Itse sain Better bodysin treenihousut, jotka joutuivat heti kovaan käyttöön pilates- ja kuntosalitreeneissä.

Isälle pukki toi ison Fiskarsin halkaisukirveen, jolla passaa tehdä metsätöitä ensi kesänä ja äidille pukki toi puolestaan punaisen ison potkukelkan.

Meidän itsemme ostama, tämän joulun suurin lahja tuotiin kotiimme vasta joulun jälkeen. Kokoa sillä on 160cm x 200 cm ja se koostuu useasta osasta. Taisitte jo arvata mikä se on! Makuuhuoneemme on vallannut uusi kotimainen Hildingen jenkkisänky. Olemme nukkuneet sen päällä jo useita öitä ja olemme erittäin tyytyväisiä ostokseemme, vaikka vähän aluksi pelottikin sängyn ostaminen muutaman minuutin koemakaamisen perusteella.

Joulu tuli ja meni siis. Kokonaisuudessaan joulu oli harmittavan lyhyt. Onneksi tänä vuonna joulu on paljon pidempi ja antaa mahdollisuuden taas viettää joulu ehkäpä jossain muualla kuin Suomessa.

Joulun välipäivät teimme töitä ja vuoden vaihteen vietimme kotona ystäviemme kanssa. Tilasimme pizzat, nautimme juustoista, konvehdeista ja sipseistä. Miehet keskittyivät soittamaan kitaraa ja laulamaan ja me naiset vaihdoimme enimmäkseen kuulumisia. Vieraat lähtivät siinä kolmen maissa aamuyöllä ja me nukuimme sikeästi aamuyhdeksään saakka. Heräämisemme jälkeen kävimme 6 km lenkillä auringon paisteessa Pikkukosken uimarannalla ja kallioilla. Vuosi alkoi siis aurinkoisesti liikkuen.

Tipaton tammikuu on alkanut hyvin. Töissä pitää kiirettä ja arkisin ollaan yritetty liikkua mahdollisimman paljon. Selkä on ollut muutamia viikkoja arka, ja Thaimaasta tuotu tiikeribalsami on ollut kovassa käytössä samoin kuin pilates-mattokin.

Sen suuremmin emme ole olleet alennusmyyntiosotoksilla. Ostin ennen joulua jo Aleksi 13:ta ruskean saddle-laukun, pipon ja mustat avokkaat. Tänään kävin ostamassa varastoon Sokosta Cliniquen Dramatically moisturazing lotion-kasvovoiteen superedulliseen hintaan 44 e, kun normaalihinta on 123 e... Tällaisten alennusten takia kannattaa lähteä jo liikkeelle! Tigin Catwalk-sarjan hiuksiin jätettävän hoitoaine loppui eilen. Harmikseni en löytänyt sitä Sokokselta, vaan jouduin ostamaan Tigin toiseen sarjaan kuuluvan hiuksiin jätettävän hoitoaineen. Huomenna selviää, saako sen avulla tämän kiharapehkon harjattua suoraksi vaiko eikö... Voi kun selviäisikin käyttämällä pelkästään shampoota ja hoitoainetta, mutta kun ei niin ei. Mitä me pienistä, kun ei nekään meistä. Vai mitä?

Joka tapauksessa, hyvää loppiasta kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti