keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Hullut päivät


Cherie Filou Narnia Nathalie eli Mercedes

Tämä viikko on mennyt arkeen palautessa. Olemme lenkkeilleet koko perheen voimin Keravan joen varrella, mutta tulvavedet ovat katkaisseet pyörätiet paikkapaikon ja aiheuttavat näin pientä kierolenkkiä Siltamäen urheilupuistossa. Mutta mitä pienistä, kun ei nekään meistä...

Viime aikoina on meille sadellut yllättäviä häälahjoja, joita emme lainkaan odottaneet tempauksestamme johtuen. Olemme muun muassa saaneet rahalahjoja, kauniiit maustesirottimet, valokuva-albumin, kirjan hyvästä avioliitosta, kaitaliinan ja lahjakortin Stockmannille, jolla ostin Electroluxin Ergorapido imurin ja Hackmannin Savonia 24-osaisen ateriain sarjan. Rahalahjat olemme ajatelleet käyttää uuden sohvakaluston hankinnassa joskus tulevaisuudessa. Kaikki lahjat ovat olleet mieluisia ja käytännöllisiä. Suuret kiitokset kaikille vielä kerran.




Tähän mennessä tulleet häälahjat

Tällä viikolla olen käynyt myös Hulluilla päivillä, josta koirille löytyi Petosanin sähköhammasharja ja kananmakuista hammastahnaa, sekä siankorvia ja mahalaukkua. Koirat tuntuivat olevan kiitollisia hankinnoista. Vielä pitäisi ostaa uudet pedit molemmille, mutta niillä ei ole niin kiirettä.

Loppuviikosta pitäisi mennä koeajamaan autoa ja mennä auttamaan HSKPn sirutuskurssille.

Helsingissä kaikki on siis hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti