tiistai 12. tammikuuta 2010

Joulu


Kuusamo

Vietimme viikon mittaisen joululoman Kuusamossa todella kauniissa maisemissa. Nautimme lumesta, raittiista ulkoilmasta ja kovista pakkasista täysin rinnoin. Katselimme harvinaista takkatulen loimua joka ilta ja kävimme joka päivä saunassakin koirien kera.

Lomareissuun sisältyi paljon aktiviteetteja kuin koirien ulkoilutustakin, tosin Porsche ja Mercedes eivät oikein välittäneet yli -20 asteen pakkasista. He mieluummin pysyttelivätkin sisällä mökissä ja söivät joulukinkkua...


Kiutaköngäs

Urheiluhengessä kävimme -26 asteen pakkasessa ihailemassa Kiutaköngästäkin, mutta koirien urheiluhenki loppui matkan varrella kesken ja me kannoimmekin niitä suurimman osan ajasta. Totesimme että seuraavalla kerralla emme ota koiria mukaan pitkille lenkille niin kovaan pakkaseen.

Innostuimme käymään myös moottorikelkkasafarilla Rukan ympäri ja hiihtämässäkin järven jäällä. Jos Etelä-Suomessakin olisi samanlaiset talvet kuin pohjoisessa vielä on, voisin jopa harkita suksien ostoa. Niin hauskaa hiihtäminen oli!

Patikoimme myös enemmän ja vähemmän umpihangessa 8 km lenkin nauttien Suomen puhtaista metsistä ja sen hiljaisuudesta.



Jouluaattona kävimme nauttimassa perinteisen joulubuffetin Royal Rukassa ja joulupäivänä tutustuimme Riista Riipisen tarjontaan. Nautimmekin tunnelmallisessa ravintolassa friteerattuja muikkuja, savuporo-sienikeittoa, metsäkauriinfilettä ja juustokakkua mansikka-chilikastikkeella. Suosittelen lämpimästi Riista Riipisen herkkuja kaikille!

Ja erittäin suuret kiitokset joululahjoista (ja synttärilahjoista), jotka avasimme jouluaattona takkatulen ääressä.

Lomaviikko virkisti mukavasti niin mieltä kuin kehoakin ja ajomatka etelään sujui leppoisissa merkeissä.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti